Puhallusmuovaus, jota kutsutaan myös onttoksi puhallusmuovaukseksi, on nopeasti kehittyvä muovinjalostusmenetelmä. Termoplastisen hartsin suulakepuristuksella tai ruiskupuristuksella saatu putkimainen muovikappale asetetaan halkaistuun muottiin sen ollessa kuuma (tai lämmitetty pehmennettyyn tilaan). Muotin sulkemisen jälkeen paineilmaa ruiskutetaan parisoniin muovin puristamiseksi. Se laajenee ja tarttuu muotin sisäseinään, ja jäähdytyksen ja irrotuksen jälkeen saadaan erilaisia onttoja tuotteita. Puhalletun kalvon valmistusprosessi on periaatteessa hyvin samanlainen kuin onttojen tuotteiden puhallusmuovaus, mutta se ei käytä muotteja. Muovinjalostustekniikan luokituksen näkökulmasta puhalletun kalvon muovausprosessi sisältyy yleensä suulakepuristukseen. Puhallusmuovausprosessia käytettiin pienitiheyksisten polyeteenipullojen valmistamiseen toisen maailmansodan aikana. 1950-luvun lopulla, kun syntyi tiheä polyeteeni ja kehitettiin puhallusmuovauskoneet, puhallusmuovaustekniikkaa on käytetty laajalti. Onton säiliön tilavuus voi nousta tuhansiin litroihin, ja osa tuotannosta on ottanut käyttöön tietokoneohjauksen. Puhallusmuovaukseen sopivia muoveja ovat polyeteeni, polyvinyylikloridi, polypropyleeni, polyesteri jne. Tuloksena olevia onttoja astioita käytetään laajalti teollisina pakkausastioina.
Parisonin valmistusmenetelmän mukaan puhallusmuovaus voidaan jakaa suulakepuristus- ja ruiskupuhallusmuovaukseen sekä hiljattain kehitettyyn monikerroksiseen puhallusmuovaukseen ja venytyspuhallusmuovaukseen.
